Lähellä pitämisen on todettu tukevan lapsen kehitystä. Se mm. vahvistaa hänen itsetuntoaan ja turvallisuudentunnettaan sekä edistää lapsen ja aikuisen suhdetta. Kantaminen tukee sekä lapsen motorista kehitystä että aivojen kehitystä. Siitä tulee hyvänolon tunne molemmille, lapselle sekä aikuiselle. Kantoreppu on juuri tätä varten!
Kantorepussa lapsi on ergonomisesti oikeassa asennossa. Lasta voidaan kantorepun avulla kantaa edessä, mutta myös lonkalla sekä selässä. Kantorepun tulisi olla turvallinen, tukeva ja kevyt. Tärkeää on myös että vanhemman selkä on hyvin tuettu. Kantoreppu on erittäin käytännöllinen koska se jättää kantajan kädet vapaiksi päivän askareisiin. Voit vapaasti liikkua paikasta toiseen, lapsi pysyy aina turvallisesti mukana.
Myymämme kantoreput ovat erittäin suosittuja ja täyttävät kaikki edellä mainitut kriteerit.
Rintareput eivät ole ergonomialtaan yhtä hyviä kuin kantoreput, mutta niillekin löytyy oma käyttäjäkuntansa. Rintarepussa lapsen jalat eivät useinkaan ole ergonomisesti oikeassa asennossa (sammakkoasento). Rintareppu ei ole käyttöiältään yhtä pitkäikäinen kuin kantoreppu. Suosittelemme paremman ergonomian vuoksi hankkimaan nimenomaan kantorepun. Lisää aiheesta voit lukea mm. Manducan maahantuojan sivuilta: babyidea.fi/reppuvsliina.html ja englanninkielisestä Wikipediasta: en.wikipedia.org/wiki/Baby_carrier#Child_carriers
Manducan maahantuojan artikkelissa käsitellään pääosin rintareppujen ja kantoliinojen välisiä eroja, mutta siinä kerrotaan myös kantoreppujen ergonomiasta.
Lisätietoja kantorepun ergonomiasta ja hyödyistä löydät mm. Manducan sivuilta:
Kerro tästä kavereillesi Facebookissa!
Amazonas Smart Carrier - helppoa ja nerokasta kantamista! Neljän klipsilukon avulla saat säädettyä...
Saatavuus:
Varastossa

MANDUCA NEW STYLE on tyyliltään uudistettu siten, että vuori, pääntuki sekä brodeerattu logo ovat...
Saatavuus:
Varastossa
MANDUCA NEW STYLE on tyyliltään uudistettu siten, että vuori, pääntuki sekä brodeerattu logo ovat...
Saatavuus:
Varastossa
Manduca New Style on tyyliltään uudistettu siten, että vuori, pääntuki sekä brodeerattu logo ovat...

VUODEN 2012 TRENDIKUOSI! MANDUCA NEW STYLE on tyyliltään uudistettu siten, että vuori, pääntuk...

Nyt Manducaa saatavilla uusissa upeissa BlackLine kuoseissa! Kirkkaat tehostevärit ja tyylikäs...
Saatavuus:
Varastossa
Nyt Manducaa saatavilla uusissa upeissa BlackLine kuoseissa! Kirkkaat tehostevärit ja tyylikäs...
Saatavuus:
Varastossa
Manduca kantoreppu BlackLine (radical red) Nyt Manducaa saatavilla uusissa upeissa BlackLine ...
Saatavuus:
Varastossa
Ergo performance kantoreppu (lime) Ergon UUTTA on Ergo Performance! Performance -reppu on suuni...
Saatavuus:
Tulossa varastoon
Ergo performance kantoreppu (harmaa) Ergon UUTTA on Ergo Performance! Performance -reppu on suu...
Saatavuus:
Varastossa
Ergo Options kantoreppu (musta) Ergo kantoreppu on ergonomisesti muotoiltu. Paino jakautuu tasaises...
Saatavuus:
Varastossa
Ergo-kantoreppujen uutuutena luomupuuvillasta valmistetut kantoreput ihanissa uutuuskuoseissa! E...

Ergo kantoreppu (musta-beessi huppu) Ergo kantoreppu on ergonomisesti muotoiltu. Paino jakautuu ta...
Saatavuus:
Varastossa
Ergo kantoreppu sport (musta) Ergo kantoreppu on ergonomisesti muotoiltu. Paino jakautuu tasaisest...
Saatavuus:
14 päivää
Ergo vauvan pääntuki Vauvan tukea tulee käyttää Ergokantorepun kanssa kunnes lapsi osaa kannate...
Saatavuus:
Varastossa
Pidätkö kantotakkia kalliina tai epäkäytännöllisenä? Kantosuoja on oiva vaihtoehto! Kantosuoja s...

10 päivää